Miten meillä kaikilla olevalla haukottelumekanismilla voi edistää omaa hyvinvointiamme? Millä tavoin voimme itse edistää kehomme palautumista onnettomuuden jälkeen? Kiskottelulla on ollut merkittävä vaikutus Kiskoteka-ohjaaja Kirsin hyvinvointiin. Tässä hänen tarinansa.

ONNETTOMUUS

Itsenäisyyspäivä on minulle merkityksellinen. Itsenäisyyden kynttilän lisäksi sytytän palamaan toisen kynttilän, elämän kynttilän. Jouduin 6.12. 1987 autokolariin Morris Minissä, joka törmäsi rekkaan tiheän räntäsateen sumentaessa näkyvyyttä ja tien pinnalla olevan paksun lumikerroksen vaikeuttaessa ajamista. Istuin pelkääjän paikalla. Radiosta soi Blackin What a wonderful world.
Kaikki sumeni. Vielä tänäkään päivänä en muista tapahtumasta mitään. Sain monivammat oikealle puolen kehoani. Lähes kuolettava oli maksan repeytyminen. Onni onnettomuudessa oli paikalle sattunut lääkäripariskunta, joka ambulanssin saavuttua 45 minuutin kuluttua laittoi minut tiputukseen. Muita vammoja oli lonkan ja lantion totaalinen murtuma. Pieniä murtumia siellä täällä ja kallon nahka roikkui. Ensimmäisessä lonkkaleikkauksessa vaurioitettiin iskias hermoa. Oikeaan jalkaan kehittyi pareesi, halvaus, joka sittemmin hieman tokeni sähköllä. Mutta vielä ilkeämpi krooninen sairaus iski samaan jalkaan. CRPS eli monimuotoinen kipuoireyhtymä. Se on yksi vaikeimmista hermosairauksista, johon kuuluu monenlaisia oireita. Jalan kylmääminen/tulinen polttelu, epämuodostunut ja sinertävä ulkonäkö, voimakas turvotus, lihasheikkous, koordinaatiokyvyn alentuminen huonon tasapainon takia, ylitunto/alitunto, voimakkaat krampit jne.

Kahden ja puolen kuukauden kuluttua pääsin kotiin könkäten kahdella puisella kainalosauvalla. Suoritin matkailualan opintoni kotoa käsin Vaasassa. Vähitellen opin kävelemään uudestaan. Lievä ontuminen jäi. Pääsin lentoyhtiöön töihin Helsingissä. Elin ns. normaalia nuoren naisen elämää pari vuotta. Oikean jalan kivut alkoivat uudelleen hermokivun lisäksi. Polven ristiside oli irronnut ja lonkkarakennelma hajonnut.

Kävelin kuusi vuotta kahdella kyynärsauvalla käyden joka vuosi isoissa lonkkaoperaatioissa, jotka kerta toisensa jälkeen epäonnistuivat. Lonkkaproteesi ei asettunut paikoilleen kehittyneen osteoporoosin takia. Lonkkaani leikattiin kahdeksan kertaa.
Luovuin haaveista palata työelämään ja jäin työkyvyttömyyseläkkeelle. Oikeaan jalkaan jäi voimakas ontuminen ja apunani käytin kävelykeppiä. Näin kului yli kaksikymmentä vuotta.

TANSSIMETODIN VOIMA

Elämääni saapui ensimmäinen käänteentekevä kehollinen metodi, tanssillinen menetelmä v. 2011. Ihmeellistä oli, että pystyin tanssimaan, mutten kävelemään kunnolla. Tanssi ja muut sosiaaliset keholliset harjoitteet sai aikaan sen, että uskaltauduin ihmisten eteen ja vapauduin monista mieleni rajoituksista. Valmistuin tämän metodin ohjaajaksi ja sittemmin muokkasin siitä omanlaiseni käytyäni useilla erilaisilla kehollisten menetelmien kursseilla ja otin oman tuotemerkin. Olen noin yhdeksän vuotta suunnitellut ja ohjannut työpajojani yrittäjänä.

KISKOTTELU JA TÄRINÄ

Toinen merkittävä metodi on TRE ja kiskottelu. Nämä kulkevat käsikädessä elämässäni ja niputan ne yhdeksi. Valmistuin TRE ohjaajaksi 2021 tammikuussa. Kiskottelu meille esiteltiin varhaisessa vaiheessa koulutusta ja tunsin heti, että tämä on minun lajini.

Yksinkertaiset alkuliikkeet herättävät kehon luontaisen impulssin haukotella ja venyä syvältä. Liikkuminen on hidasta ja tietoista. Liike viedään loppuun saakka vastustuksen tuntemuksella, ikään kuin liikkuisi hunajapurkissa. Kehon impulssien tarkka kuuntelu ohjaa liikettä tiettyyn suuntaan. Suunta on se, mitä keho milloinkin tarvitsee. Kehon viisaus kertoo suunnan ja pitää venymisen turvallisena.

Lisättyäni kiskottelun mukaan päivittäiseen ohjelmaani, alkoi muutoksia parempaan todella tapahtua. Kiskottelu ei katso paikkaa tai aikaa ja sen tukena voi käyttää huonekaluja, seiniä, tankoja, erilaisia välineitä. Kiskottelin ulkoiluttaessani koiraani, lasten leikkipaikkojen köysitelineellä, uima-altaan kaiteilla ja portailla, sohvalla. Joskus lyhyesti, joskus tehden pitkiä kiskottelumatkoja sopivan musiikin siivittämänä.

Ihmettelin kehoni kykyä venyä uskomattomiin asentoihin, mitä tässä elämässä en olisi voinut uskoa sen kykenevän tekevän ja sen luovuutta ja taitoa löytää kireät ja jäykät kohdat, jotka eivät ns. normaaleilla venytyksillä onnistu. Lihaksiin tuli voimaa ja jäntevyyttä. Liikkeet muuttuivat soljuvimmiksi ja sulavimmiksi. Kehon sisään avartui tilaa ja myös tilan kokeminen fyysisten rajojeni ulkopuolella avautui tietoisemmin. Löysin uutta rentoutta ja rauhaa, turvan tunnetta kehollisesti. Voisi sanoa, että tulin kotiin kehooni. Kehoni asento parani ja tuntui vuosikymmenten jälkeen ikään kuin loksahtavan paikoilleen, mistä vammani oli sen singonnut pois. Samalla kolarin ja myös lapsuuden ajan emotionaaliset traumat alkoivat eheytyä syvemmällä tasolla.